Yrittäjyys

Yhä useammin työtä tehdään ”omaan lukuun” eli perustetaan yritys. Yrittäjä on työssäkäyvä ihminen ja pienimmillään oma yritys on oman osaamisen kaupallista eli itsensä työllistämistä. Yrittäjyys on tapa hankkia itsenäisesti elantonsa esimerkiksi tuottamalla ja myymällä tavaroita ja palveluja. Yrittäjä tarvitsee työssään hyvää ammatillista osaamista, arkipäivän luovuutta ja yrittäjämäistä asennetta. Lisäksi yrittäjän tulee osata käyttää ja hyödyntää työssään sosiaalisia verkostoja. Yrittämisessäkin pätee yleensä sääntö, että kannattaa lähteä pienestä liikkeelle.

Pieniä ja keskisuuria yrityksiä on Suomessa yhteensä liki 250 000 joka vastaa yli 99 % koko Suomen yrityskannasta. Näistä yrityksistä suurin osa on alle 50 henkeä työllistäviä pienyrityksiä, joiden palveluksessa toimii noin 615 000 henkeä.

Suomessa naisten osuus yritystoiminnassa on eurooppalaisittain varsin korkea, sillä yrittäjistä peräti 33 % on naisia. Finnveran Naisyrittäjälaina on tarkoitettu yritykselle, jossa naiset ovat enemmistöosakkaina ja jota päätoimisesti johtaa nainen. Yrittäjyysneuvontaa yrittäjille ja yrittäjiksi aikoville tarjoavat mm. kuntien elinkeinoasiamiehet, Suomen Uusyrityskeskukset, Työvoima- ja elinkeinokeskukset, Yrityshautomopalvelut ja entisistä ja nykyisistä elinkeinoelämän vaikuttajista koostuvat Yrityskummit.

Yrittäjyyteen liittyviä hyödyllisiä linkkejä:

  • Finnvera – tietoa yrityksen perustamisen lähtökohdista
  • Pellervo-Seura – tietoa osuuskunnan perustamisesta
  • Suomi.fi – Tietopakettiin on koottu keskeiset asiat yrityksen perustamisesta, kehittämisestä, kansainvälistymisestä ja yrityksille suunnatuista julkishallinnon palveluista sekä runsaasti yrittäjille tarkoitettuja lomakkeita.
  • Yrityssuomi – Työ- ja elinkeinoministeriön koordinoimassa verkkopalvelussa mm. tietoa pk-yrityksen perustamiseen, kasvattamiseen ja kehittämiseen sekä tietoa yrittäjän vakuuttamisesta ja sosiaaliturvasta sekä yritysverotuksesta.
  • Patentti- ja Rekisterihallituksen kuulutustietopalvelu – julkinen ja maksuton palvelu joka sisältää yritysten perustiedot sekä kaupparekisterimerkintöjen kuulutukset. Kuulutustietopalvelussa tietoa voi hakea yrityksen Y-tunnuksella, jonka voi tarvittaessa tarkistaa YTJ-tietopalvelusta.
  • Työvoima- ja elinkeinokeskukset – tietoa yrittäjyydestä ja keskusten tarjoamista yrittäjyyspalveluista
  • Uranus – ideoita aloittelevalle yrittäjälle ja muun muassa yritysideatietopankki
  • Yrittäjänaisten keskusliitto – tietoa yrittäjyydestä ja naisyrittäjien erityiskysymyksistä
  • Yritysinfo – portaali johon on koottu yrityksiin ja yrittämiseen liittyviä linkkejä
  • YTY – erityisesti nuorille suunnattua tietoa yrittäjyydestä, yrittäjyyteen liittyviä linkkejä ja keskustelupalsta
  • Yritys- ja yhteisötietojärjestelmä – Patentti- ja rekisterihallituksen ja Verohallinnon yhteinen yritystietojärjestelmä joka mahdollistaa tietojen ilmoittamisen yhdellä ilmoituksella molemmille viranomaisille
  • Patentti- ja rekisterihallitus – tietoa yrityksen perustamisesta ja tärkeimmät lomakkeet
  • Palkka.fi – palkanlaskentaohjelma on tarkoitettu pientyönantajille kuten pienyrityksille ja kotitalouksille sekä erilaisille yhdistyksille ja järjestöille. Palvelun käyttö on maksutonta.
  • Ammatinharjoittajien ja Yrittäjien Työttömyyskassa  - on tarkoitettu kaikille yrittäjille toimialasta ja yritysmuodosta riippumatta.
  • Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa – suomalaisten yrittäjien vuonna 1995 perustama itsenäinen työttömyyskassa jonka tavoitteena on yrittäjien elämänlaadun ja turvallisuuden lisääminen työttömyysvakuutuksen avulla.