Yli 100.000 YT-kutsua jaettu
Lomautukset leviävät nyt vauhdilla vienti- ja rakennusteollisuudesta myös palvelualoille ja kuntiin. Jo lähes 100 000 suomalaista on saanut kutsun yt-neuvotteluihin sen jälkeen kun yt-rumba lähti vauhtiin lokakuussa. Pelkästään tänä vuonna yt-kutsu on lyöty 46 000:n käteen.
Pääosa eli 47 000 viime vuoden yt-kutsuista jaettiin loka–joulukuussa. Vaikka tämä vuosi on vasta alussa, jo nyt lähes yhtä suuri joukko eli 46 000 on saanut kutsun.
– Tällä kehitystrendillä maaliskuussa on noin 60 000 lomautettua, sanoo Työttömyysvakuutusrahaston toimitusjohtaja Heikki Pohja.
Yt-neuvottelut saattavat koskea esimerkiksi yrityksen koko henkilöstöä, mutta ei välttämättä tarkoita lomautus- tai irtisanomisuhkaa jokaiselle. Tänä vuonna tauon tai jopa työn loppumisen todennäköisyys on kuitenkin kasvanut huimasti.
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK kerää yhteenvetoja tilanteesta ja julkaisee sitä verkkosivullaan www.sak.fi. Niistä ilmenee, että 30 700 työntekijää eli alle puolet yt-neuvottelujen alaisesta väestä joutui viime vuonna pelkäämään työnsä jatkuvuuden puolesta. Tänä vuonna lomautusten ja irtisanomisten on ilmoitettu uhkaavan jo 38 500 työntekijää.
Potkuihin yt-neuvottelut ovat johtaneet tähän mennessä lähes 9 000 suomalaisella viime lokakuun jälkeen. Näistä 2 700 on menettänyt työpaikkansa tänä vuonna. (lähde: Taloussanomat)
