Vapo-konsernin yt-neuvottelujen piirissä 800 työntekijää
Tappiollinen Vapo-konserni käynnistää yt-neuvottelut, jotka koskevat kaikkia Suomen toimintoja. Neuvottelujen piirissä on noin 800 ihmistä ja vähentämistarve on useita kymmeniä henkilötyövuosia.
Vapo aloitti runsas kuukausi sitten tehostamisohjelman, jolla tavoitellaan yli 10 miljoonan euron vuotuisia säästöjä. Yhtiön viime vuoden liiketappio on noin 30 miljoonaa euroa.
Vapon mukaan ensi viikolla alkavalla yt-menettelyllä tavoitellaan säästöjä, jotka vastaavat noin 90 henkilötyövuoden palkkakustannuksia. Irtisanomiset uhkaavat sekä konsernihallinnossa että yhtiön kaikilla liiketoiminta-alueilla työskenteleviä.
Toimitusjohtaja Tomi Yli-Kyyny perustelee henkilöstön vähentämistarvetta yhtiön toimintaympäristön muutoksella sekä tarpeella parantaa kilpailukykyä ja kannattavuutta.
Yli-Kyyny lupaa, että henkilöstön suoria vähentämisiä pyritään pienentämään eri keinoin. Uudelleensijoittamisen ja uudelleenkouluttamisen ohella yhtiö lupaa järjestää irtisanomisuhan alla oleville työnhaun koulutusta ja uudelleenkoulutusohjausta.
Lähde:
YLE Uutiset
