Työllistyminen nuorisopolitiikan kehittämisohjelman tärkein kysymys
Valtioneuvoston uuden lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelman kärkeen on asiantuntijoiden mielestä nostettava työllistyminen ja yhteistyö nuorison kanssa työskentelevien välillä. Uuden ohjelman valmistelu käynnistyi keskiviikkona
Uuden lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelman valmistelu käynnistyi katsauksella ensimmäisen politiikkaohjelman antiin. Kaudelle 2007-2011 laadittu ohjelma antoi pontta lasten ja nuorten elinolojen kehittämiselle, mutta esimerkiksi nopeasti kasvaneeseen nuorisotyöttömyyteen siinä ei ollut varauduttu, totesi Nuorisoasiain neuvottelukunnan puheenjohtaja Outi Mäkelä puheessaan.
Vuosiksi 2012-2015 laadittavassa ohjelmassa tavoitteita on syytä asettaa tärkeysjärjestykseen, jotta tarpeellisten asioiden hoitamiseen saadaan riittävästi voimavaroja, Mäkelä sanoo. Valtioneuvoston on määrä hyväksyä uusi ohjelma syksyllä.
Keskeisintä on huolehtia nuorisotyöttömyyden ehkäisystä, sanoo Mäkelä.
Myös yhteistyötä lasten ja nuorten kanssa työskentelevien välillä on tehostettava. Siihen liittyy yhteistyö koulun kanssa, erityisesti terveydenhuollon osalta. Oppilas- ja opiskelijaterveydenhuolto tarvitsee lisäpanostuksia ja lainsäädännön uudistamista.
Nuoret haluavat vaikuttaa
Uuden ohjelman laatimisen pohjaksi opetus- ja kulttuuriministeriö ja Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi ry teettivät Nuorten paneeli 2011 -tutkimuksen, joka osoitti, että nuoret haluavat osallistua yhteiskunnalliseen päätöksentekoon nykyistä aktiivisemmin. Tutkimukseen vastasi 833 nuorta.
Asiantuntijatkin toteavat edellisen ohjelmakauden kokemusten pohjalta, että uudessa ohjelmassa nuorten vaikuttamismahdollisuuksia pitää lisätä. Pieksämäen kaupungin nuorisosihteeri Seija Laitinen ehdotti jopa, että opetussuunnitelmiin kirjataan oppilaiden mahdollisuus vaikuttaa opetuksen suunnitteluun, arviointiin ja toteutukseen.
Lähde:
YLE Uutiset
