Tampereen Infratuotannossa aloitetaan yt-neuvottelut 4.2.2011
Tampereen kaupunki aloittaa Infratuotannossa yt-neuvottelut. Vähentämistarve vuosille 2011-2015 on 275 työntekijää. Vaikka vähennysten kohteeksi joutuva henkilöstö pyritään sijoittamaan muihin tehtäviin, on mahdollista, ettei irtisanomisilta vältytä.
Eläkkeillä ja muilla vapaaehtoisilla toimilla on arvioitu ratkaistavan vähennystarve 175 työntekijän osalta. Tämän jälkeen vähentämistarve on noin 100 henkilöä, jotka pyritään uudelleensijoittamaan Tampereen kaupungin organisaatiossa.
Viime vuosina Tampereen kaupungin henkilöstösäästöjä on koskenut valtuuston päätös siitä, ettei henkilöstöä irtisanota. Nyt valtuusto ei ole antanut tällaista päätöstä.
Tampereen kaupunginvaltuusto hyväksyi viime joulukuussa Infratuotanto Liikelaitoksen tavoiteohjelman, jolle nyt alkavat yt-neuvottelut perustuvat. Tavoiteohjelmassa toimintaa tehostetaan henkilöstön, tilojen ja kalustomäärän osalta. Henkilöstömäärän sopeutus ja uudelleensijoitus edellyttää yhteistoimintamenettelyä.
Tampereen Infran palveluihin kuuluvat yhdyskuntatekniikan suunnittelu, rakentaminen ja kunnossapito sekä kuljetus- ja korjaamopalveluja. Tampereen kaupungin nykyisessä omistajaohjauslinjassa kaikki liikelaitokset käydään läpi kerran valtuustokaudessa. On siis mahdollista, että henkilöstön vähennystarpeita löytyy jatkossa lisää.
