Pankkien toimihenkilöillä lakkouhka

Pankkeja uhkaa lakko kahden viikon kuluttua, jos rahoitusalan palkoista ja työehdoista ei synny sitä ennen sopua. Ammattiliitto Pro ja Ylemmät toimihenkilöt YTN jättivät tiistaina varoituksen viikon kestävästä lakosta.

Lakko alkaisi keskiviikkoaamuna 23. marraskuuta ja päättyisi puolilta öin keskiviikkona 30. marraskuuta. Lakkoon osallistuisi vajaat 3 000 toimihenkilöä.

Lakko koskisi OP-palveluja, FD-Finanssidataa ja Samlinkia. Pron jäsenyhdistys Rahoitusleijonat on jättänyt myös lakkovaroituksen, joka koskee Danske Bankia ja Sampo Pankkia.

Työntekijäpuolen mukaan lakko vaikuttaisi nopeasti muun muassa OP-Pohjola-ryhmän, POP-pankkien, Säästöpankkien ja Sampo Pankin asiakaspalveluun.

Rahoitusalan työehtosopimuksesta on neuvoteltu tuloksetta syyskuun alusta lähtien. Edellisen kerran osapuolet tapasivat maanantai-iltana. Tuolloin työntekijäliitot ilmoittivat aloittavansa koko alaa koskevan ylityökiellon. Kiellon ulkopuolelle jää Nordea.

Pron puheenjohtajan Antti Rinteen mukaan kiistaa on sekä palkoista että tekstikysymyksistä, kun Finanssialan keskusliitto ei ole ollut valmis neuvottelemaan raamisopimuksen pohjalta.

Kaikkiaan rahoitusalalla neuvotellaan yli 23 000 palkansaajan työehtosopimuksista. Myös Sampo Pankissa työskentelevät Pron jäsenet neuvottelevat työehtosopimuksestaan, joka on kytketty rahoitusalan sopimukseen.

Lähde:
YLE Uutiset