Nordea aloittaa yt-neuvottelut - Suomen vähennystarve 500-650

Pohjolan suurin pankki Nordea aloittaa yt-neuvottelut noin 2 000 työntekijän vähentämiseksi neljässä Pohjoismaassa. Sekä Suomesta, Tanskasta että Ruotsista vähennetään kustakin 500 - 650 työntekijää, Norjasta 200 - 300. Nyt Nordea työllistää yli 34 000 ihmistä.

Väenvähennystä perustellaan tarpeella säilyttää Nordean asema yhtenä Euroopan vahvimmista pankeista.

Viestintäjohtaja Kati Tommiska kertoi YLE Uutisille, että Suomessa yt-neuvottelut alkavat tiistaina. Ne saadaan päätökseen viimeistään marraskuussa. Tällä hetkellä näyttää siltä, että irtisanomisilta vältytään, koska luonnollinen poistuma ja sisäiset siirtymät todennäköisesti riittävät. Eropakettien sisällöstä ei vielä tiedetä, Tommiska sanoo.

Pankkeja koskeva uusi kansainvälinen sääntely nostaa pankkitoiminnan kustannuksia ja tuo uusia haasteita, Nordea perustelee yt-neuvotteluja.

Valtaosa henkilöstömäärän vähennyksestä voidaan konsernin mukaan todennäköisesti hoitaa luonnollisen poistuman ja vapaaehtoisten sopimusten kautta. Neuvottelujen kesto vaihtelee maittain, ja kaikki prosessit saataneen päätökseen marraskuussa.

Lähde:
YLE Uutiset