Lemminkäiseltä lähtee 300 henkilötyövuotta
Rakennuskonserni Lemminkäinen kertoo aloittavansa yt-neuvottelut. Lemminkäinen julkisti viime viikolla tavoittelevansa 50 miljoonan euron säästöjä. Nyt yhtiö tarkentaa, että koko konsernissa tämä tarkoittaisi enintään 300 henkilötyövuoden vähennystarvetta.
Lemminkäisen mukaan henkilöstön kanssa neuvotellaan toiminnan tehostamisesta ja mahdollisista henkilöstön vähennyksistä. Puolet säästöistä toteutuu jo ensi vuonna, yhtiö arvioi.
Lemminkäisellä on noin 8 000 työntekijää, joista Suomessa on noin 70 prosenttia.
Lähde:
YLE Uutiset
