Irtisanottaville Nokian suomalaistyöntekijöille löytyy töitä

Matkapuhelinvalmistaja Nokian johdossa uskotaan, että valtaosalle Suomessa irtisanottavista löytyy uusi työpaikka. Yhtiön mukaan korvaavan työn löytyminen on huomattavasti mutkikkaampaa alihankkijoiden kohdalla.

Yhtiö kiirehtii hallituksen tukitoimia. Hallitusneuvottelujen pitkittyminen ei saisi Nokian mukaan jarruttaa tärkeitä työllistämishankkeita.

Nokia ilmoitti huhtikuun lopussa vähentävänsä Suomesta 1 400 työntekijää. Maailmanlaajuisesti vähennetään yhteensä 7 000 henkilöä, joista noin 3 000 henkilöä siirtyy konsulttiyhtiö Accenturen palvelukseen. Accenturelle siirtyvistä noin 1 500 on Suomesta. Uudelleen järjestelyt johtuvat Nokian Microsoft-yhteistyöstä. Sen myötä Nokian Symbian-ohjelmistokehitystoimintojen työntekijät siirtyvät Accenturen palvelukseen.

Työntekijät odottavat päätöksiä

Monille hyvä uutinen oli, että vähennykset olivat ehkä pienemmät kuin oli odotettu. Yhtiön johdossa uskotaan nyt, että töitä olisi luvassa ehkä valtaosalle saneerauslistalle joutuneista, kertoo yhteiskuntasuhteista vastaava johtaja Esko Aho.

- Uskon, että sen perusteella, mitä olen nähnyt tapahtuvan ja mitä tällä hetkellä näen, valtaosalle sijoittuminen uuteen työpaikkaan tapahtuu ilman minkäänlaista työttömyysjaksoa välissä.

Epävarmuus työntekijöiden keskuudessa on edelleen tiukassa, ja johdon arvio otettiinkin vastaan tyytyväisen hämmentyneenä.

- Terveisiä takaisin, tämä on hyvä uutinen. Se jää kuitenkin nähtäväksi, sillä neuvotteluja käydään tällä hetkellä eri yksiköissä. Seuraavien viikkojen aikana katsotaan, miten käy. Jos tällainen arvio on, niin se kuulostaa tosi positiiviselta, Nokian luottamusmies Mikko Lintunen sanoo.

Alihankkijoilla edessä haasteita

Esko Ahon mielestä ongelmat ovat huomattavasti syvemmällä, laajassa alihankkijoiden kentässä. Alihankkijoiden keskuudessa korvaavan työn löytyminen voi olla erittäin haasteellista.

- Ehkä haasteellisempaa tällä hetkellä näyttää olevan se, mitä tapahtuu alihankkijoille ja alihankkijoiden piirissä. Siellä nämä ongelmat alkavat myös nopeammin. Uskon, että alihankkijoiden suhteen samat keinot ovat käytettävissä, kuin mitä Nokia käyttää omien työntekijöidensä suhteen. Näistä toimenpiteiden käynnistämisestä vastuu on enemmän julkisella taholla.

Yhtiössä kiirehditään valtion tukitoimia. Hallitusneuvottelujen pitkittyminen ei sekään nyt saisi jarruttaa yhteiskunnan kannalta tärkeitä työllistämishankkeita.

- Totta kai erilaisilla viranomaisilla ja julkisen vallan toimijoilla on käytettävissä voimavaroja, joita voidaan suunnata ongelman hoitamiseksi ilman, että tarvitaan lisäbudjettia tai lisäbudjetin kautta annettavaa erityisrahoitusta, Aho toteaa.

Lähde:
YLE Uutiset