Irtisanomisuhka jopa 2000 opettajalla
Ammattikorkeakoulujen jättileikkaukset ovat aiheuttamassa runsaasti irtisanomisia, kirjoittaa Helsingin Sanomat. Lehden mukaan ammattikorkeakouluista saattaa joutua lähtemään jopa 2 000 opettajaa. Leikkaukset koskevat erityisesti pääkaupunkiseudun ulkopuolisia kulttuurialan koulutusohjelmia.
Opetusministeriö antoi ammattikorkeakouluille lokakuun alussa aloituspaikkojen leikkauslistat. Kouluilta vaaditut säästöt ovat kaikkiaan noin 120 miljoonaa euroa. Koulujen rehtorit laskevat, että leikkauslistat saattavat johtaa yli 2 000 opettajan irtisanomiseen.
Helsingin Sanomien haastatteleman rehtorineuvosto Arenen puheenjohtaja Vesa Saarikosken mukaan henkilöstömenojen osuus on noin 70 prosenttia kaikista ammattikorkeakoulujen menoista. Hänen mukaansa karsinnat pitäisi tehdä pidemmällä aikavälillä.
Selkeästi eniten aloituspaikkoja ollaan karsimassa Kemi-Tornion ammattikorkeakoulusta. Siellä on nyt 473 aloituspaikkaa, kun opetusministeriö esittää vähennettäväksi 180 paikkaa vuoteen 2013 mennessä.
Ammattikorkeakoulujen rehtorit neuvottelevat leikkausten kohtuullistamisesta tiistaina opetusministeri Jukka Gustafssonin (sd.) kanssa.
LÄhde:
YLE Uutiset
