Blue1:n lentäjillä työnseisaus vastalauseena yt-neuvotteluille

Lentoyhtiö Blue1:n lennoissa on peruutuksia ja myöhästymisiä tänään keskiviikkona lentäjien työnseisauksen vuoksi. Blue1:n lentäjäyhdistyksen mukaan mielenilmauksen taustalla on Blue1 Oy:n henkilöstöpolitiikka yt-neuvotteluissa. Irtisanomiset uhkaavat noin 85 työntekijää.

Työnseisaus alkoi aamulla kello 5 ja se kestää puoleenpäivään saakka.

Ainakin aamun lennot Kööpenhaminaan, Tukholmaan ja Brysseliin on peruttu. Yhtiön viestintäjohtajan Tom Christidesin mukaan tilanne oli aamulla vielä epäselvä. Hän arvioi, että osa lennoista lennetään ja osa perutaan. Hän kehotti kuitenkin matkustajia tulemaan kentälle normaalisti.

- Pyritään saamaan asiakkaita tavalla tai toisella perille.

Christides kehottaa matkustajia seuraamaan myös teksti-tv:n ja internetin lentotietosivuja. Hän sanoo myös, että kello 12:n jälkeen lentojen odotetaan palautuvan pikkuhiljaa normaaleiksi.

Lentäjäyhdistys: Blue1 pettänyt lupauksensa

Blue1:n yt-neuvottelut päättyivät pari viikoa sitten. Yhtiö on vähentänyt lentokoneitaan ja se muokkaa reittiverkostoaan. Irtisanomiset uhkaavat noin 85 työntekijää.

Lentäjäyhdistys sanoo, että yhtiö on irtisanomisilla pettänyt henkilöstölle annetut lupaukset. Yhdistyksen mukaan viime vuonna tehdyssä viisivuotisessa säästösopimuksessa alennettiin jo palkkoja ja leikattiin palkkakehitystä. Ratkaisun vastineeksi yhtiö antoi lupauksen työllisyydestä sopimuksen voimassaoloajaksi.

Yhdistys toteaa, että Blue1 irtisanoo lähes kolmanneksen omista lentäjistään, kun samalla lennoista merkittävä osa on ulkoistettu ruotsalaiselle Golden Airille.

Lentäjäyhdistys ihmettelee, miten pohjoismainen lentoyhtiö SAS sallii suomalaisessa tytäryhtiössään toiminnan, jota pidetään sopimattomana muissa pohjoismaissa.

Yhdistyksen puheenjohtajan Juhani Lehdon mukaan henkilöstön tavoitteena on, että Blue1 lentäisi jatkossakin omat reittinsä.

Lehdon mukaan yhdistyksellä ei ole toistaiseksi suunnitteilla uusia mielenilmauksia.

Lähde:
YLE Uutiset