Säästäminen
Suomessa on yleensä ajateltu, että säästäminen on hyve ja sen merkitys korostuu aina oman henkilökohtaisen tulotason laskiessa. Jos olet lomautettuna tai sinut irtisanotaan työstäsi, niin tulotason putoamiseen kannattaa reagoida ennen kuin se on liian myöhäistä. Tilanne korostuu jos sinulla ei ole lainkaan säästöjä millä paikata palkan vähenemistä. Kannattaa myös huomioida työttömyyskassojen jonot ja ansiosidonnaisen työttömyyskorvauksen käsittelyajat voivat olla hyvinkin useita kuukausia. Lisäksi kannattaa miettiä missä asioissa voi säästää kun ei enää tarvitse mennä työpaikalle vaan on päivät kotona. Valmistamalla itse ruokansa lounasravintolan sijaan voi äkkiä säästää satasia kuussa ja myös lasten päivähoitomaksut jäävät pois jos lapset voi hoitaa itse kotona.
Säästäminen varmuuden vuoksi ei ole kansantaloudellisesti järkevää vaan taantumassa tulisi oma kuluttaminen pitää normaalina jos vain suinkin mahdollista. Kulutuksen väheneminen syventää talouden negatiivista kierrettä entisestään, kun yritysten liikevaihto pienenee liiallisen säästämisen seurauksena.
Mikäli taloudellinen tilanteesi kuitenkin edellyttää kulujen vähentämistä löytyy netistä useita sivustoja josta saada hyviä säästövinkkejä:
- Lue säästovinkkejä netistä: www.saasto.fi
- Kuluttajaliiton säästövinkit
- Säästövinkkejä blogi
- Puutteenperän vinkit
Voit kirjoittaa oman säästövinkkisi jättämällä kommentin alla olevalla linkillä.
